Kategoria: Tiedotteet

  • Lappeenrannan kaupunginvaltuusto 1.6.2020, vihreiden ryhmäpuhe (Kimmo Klemola)

    Hyvät kanssavaltuutetut ja kaupunkilaiset, Kaupungin talousluvut vuodelta 2019 vaikuttavat varsin tasapainoisilta. Vuosi oli oikeastaan varsin hyvä ja parempi kuin uumoiltiin. Työttömyys Lappeenrannassa laski, väestökehitys ei tosin ollut hirveän hyvä, mutta kaiken kaikkiaan vuosi oli lopulta optimismia täynnä. Lappeenranta oli verrokkikaupunkien rinnalla jopa erinomaisen mallikas. Tällä hetkellä kuitenkin tuntuu, että vaikka puhumme vain muutaman kuukauden takaisesta,…

  • Vihreät nimesi ensimmäiset kuntavaaliehdokkaat Etelä-Karjalassa (3.6.2020)

    Koronapandemian takia Etelä-Karjalan vihreiden kevätkokous pidettiin tiistaina 2.6.2020 kesän puolella kaksi kuukautta alkuperäistä kokouspäivämäärää myöhemmin. Kokouksessa nimettiin ensimmäiset vihreiden ehdokkaat Etelä-Karjalassa kevään 2021 kuntavaaleihin. Hanna Holopainen, Kai Hämäläinen, Kimmo Klemola, Eetu Knutars, Tuomo Liljenbäck ja Jonne Mustonen nimettiin ehdokkaiksi Lappeenrannassa ja Marja Estola Imatralla. – Tavoite on saada useita ehdokkaita Etelä-Karjalan joka kuntaan, sanoo Etelä-Karjalan…

  • Lappeenrannan kaupunginvaltuusto 30. syyskuuta 2019

    Valtuuston syyskuun kokouksessa oli käsiteltävänä varsin lyhyt lista, josta keskustelua syntyi vain parista kohdasta. Vaikka vuosi alkaa kallistua lopuilleen, on silti ilmaantunut syy viilata tämän vuoden talousarviota. Syynä on Joutsenon uuden koulun hinnan kallistuminen arvioidusta 18,8 miljoonasta eurosta toteutuvaan 20,7 miljoonaan. Tämä 1,9 miljoonan euron aukko tilkitään tulevan Sammontalon kustannuksella. Oppilasmääräennusteet kun tietävät kertoa, että…

  • Virpi Junttilan valtuustopuhe 3.6.2019 (Lappeenranta)

    Talous on erittäin tiukilla lähes kaikkialla Suomen kunnissa. Lappeenranta teki vuonna 2018 alijäämäisen tuloksen, mutta toimialat pystyivät lähes pysymään budjetissaan. Työttömyysaste laski, mutta toisaalta myös väkilukumme laski. — Tilinpäätös kertoo sen, että Lappeenrannan kaupungin organisaatiossa on tehty valtavasti töitä, ja onnistuttu työskentelemään tiukan talouden asettamilla reunaehdoilla. Tämä on vaatinut joustoa ja venymistä. Henkilöstölle valtava kiitos…

  • Hanna Holopaisesta kansanedustaja

    Diplomi-insinööri, Kaakkois-Suomen vihreiden toiminnanjohtaja lappeenrantalainen Hanna Holopainen, 42, valittiin uuteen eduskuntaan kaudeksi 2019-2023. Kaakkois-Suomesta eduskuntaan valittiin myös Heli Järvinen ja kaikkiaan uudessa eduskunnassa on 20 vihreää kansanedustajaa. Etelä-Karjalassa vihreille annettiin 7303 ääntä. Vuoden 2015 eduskuntavaaleissa vihreät saivat Etelä-Karjalassa 4455 ääntä. Äänimäärämme maakunnassa siis kasvoi 2848:lla eli 64 %:lla. Kiitämme nöyrimmin äänestäjiämme! .

  • Eduskuntavaalit 14.4.2019

    Etelä-Karjalan vihreät eduskuntavaaliehdokkaat

  • Yhdistyksen hallitus vuodelle 2019

    Etelä-Karjalan vihreiden syyskokous pidettiin 15.11.2018. Kokouksessa päätettiin mm. ensi vuoden hallitus. Yhdistyksen puheenjohtajaksi ensi vuodelle valittiin nykyinen puheenjohtaja Kimmo Klemola. Hallituksen jäseniksi valittiin Kai Hämäläinen, Mikko Vento, Marjaana Kanervo, Sonja Silvo, Ritva Pohjola, Veikko Nikkinen, Paavo Alander ja Clarisse Jay.

  • Maakuntavaalien ehdokasasettelu hyvässä vauhdissa

    Etelä-Karjalan Vihreät vastaa oman maakuntansa ehdokasasettelusta. Yhdistys on asettanut ensimmäisessä aallossa vaikuttavan ehdokasjoukon: Lappeenranta Alander Paavo, jauhemaalaaja Auranen Johanna, kasvatustieteen tohtori, opettaja Hämäläinen Kai, muotoilija, yrittäjä Härkönen Alpo, sähköautomaatioasentaja (eläkkeellä) Jay Clarisse, ympäristötekniikan opiskelija Junttila Virpi, tekniikan tohtori, tutkija Klemola Kimmo, tekniikan tohtori Lavikka Tiina, talouspäällikkö Mustonen Jonne, valmentaja Imatra Estola Marja, lääketieteen tohtori, korvalääkäri…

  • 4872

    Yhdistyksen puheenjohtajan terveiset: Lämmin kiitos meitä eteläkarjalaisia vihreitä äänestäneille! Saimme Etelä-Karjalassa vaalivoiton. Meitä äänesti 4872 ihmistä, kun edellisissä kuntavaaleissa vuonna 2012 lukema oli lähes puolta pienempi: 2611. Valtuutettujen määrä nousi kuudesta yhdeksään. Kiitos kuuluu myös kaikille ehdokkaille ja muille vaalityötä tehneille, myös valtakunnallisille vihreille toimijoille. Erityiskiitos puheenjohtaja Ville Niinistölle ja puoluesihteeri Lasse Miettiselle! Etelä-Karjalan uudet…

  • Mitä olemme tehneet?

    Kuntalaiset varmaankin näinä viikkoina miettivät, ketä äänestää. Siinä yhteydessä kannattaa luoda silmäys menneisyyteen; siitä, mitä itse kukin on saanut aikaan valtuustokauden aikana, voidaan jonkinlaisella tarkkuudella päätellä, mitä voisi olla odotettavissa. Lappeenrannan vihreiden tärkeimpiin saavutuksiin valtuustossa ja lautakunnissa pääset tutustumaan täällä.