Eduskuntavaalit 2023

Etelä-Karjalan vihreät eduskuntavaaliehdokkaat:


29 Hanna Holopainen

Hanna on ensimmäisen kauden kansanedustaja, diplomi-insinööri ja kahden teini-ikäisen äiti. Hän haluaa varmistaa, että tuleville sukupolville jää maailma, joka voi nykyistä paremmin. Luonnon kantokyky asettaa raamit toiminnalle ja kaikilla lapsilla on yhtäläinen oikeus hyvään elämään. Eduskuntatyö on ollut mielenkiintoista, mutta poikkeusolojen sävyttämää. Hannan vastuulla on ollut erityisesti turvallisuuteen, maanpuolustukseen ja alueiden elinvoimaan liittyviä asioita. ”Saimaa ja rajamaakunnat eivät saa unohtua jatkossakaan.” Kotisivulinkki

 


31 Marjaana Kanervo
Marjaana on 62-vuotias ja kotoisin Ruokolahdelta, asuu viikot Espoossa. Hän työskentelee Terveystalon julkisissa terveyspalveluissa. Koulutukselta Marjaana on sairaanhoitaja ja terveystieteiden maisteri. Kokemusta sosiaali ja terveyspalveluista on kertynyt lähes 37 vuotta. Näissä vaaleissa hän nostaa keskusteluun kaikkein kipeimmin sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja tarvitsevat erityiset ihmiset: mm. vammaiset, päihde- ja mielenterveyden häiriöistä kärsivät, sekä lapset ja nuoret ja heidän perheensä.

 


37 Jonne Mustonen
Valmentava manageri, joka on huolissaan ihmisten passivoitumisesta. Liike on lääke. Jonnen valinta on tekeminen. Aktiivinen ote elämästä parantaa mahdollisuuksia pysyä kartalla. Meillä on erilaisia vahvuuksia, pelataan niillä. Tilaa täällä Suomessa riittää, joten katto on syytä pitää korkealla. ”Kolmen lapsen isänä voin sanoa sydämen pohjasta perheeni olevan tärkein. Lapsissa on tulevaisuus. Meidän pitää tehdä kestäviä ratkaisua. Luonto on huomioitava ratkaisuja tehdessä.” Kotisivulinkki

 


41 Aila Vilkko 
Aila on kieltenopettaja, yksinyrittäjä, nepsyvalmentaja, eläinavusteinen sosiaalipedagogi, luonto-ohjaaja. Hänelle tärkeitä asioita ovat koulutuksen laatu, perustulo, ruuantuotannon säilyminen ja monipuolistuminen Suomessa, luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen. Ihminen ei ole irrallinen luonnosta, eikä poikkea perustarpeiltaan muista eläimistä. ”Meidän on opittava sosiaalisemmiksi ja vastuullisemmiksi, opittava ymmärtämään muita lajeja ympärillämme. Meidän on opittava toimimaan yhdessä.”